Baronan EM-illan toisessa pääottelussa kosovolaissyntyinen Edis Tatli kohtasi WBO-liiton maailmanmestarin Ricky Burnsin 12. haastajaksi rankatun Ghanan Safro Tysonin. Kamppailusta odotettiin kivenkovaa vääntöä, pidenttiinpä päätä lyhyempää afrikkalaista jopa riskinä Tatlin tappiottomalle uralle. Mutta toisin kävi.
Edis uhkui itsevarmuutta ja voitontahtoa jo lämmitellessään pukukopissa. Paikalla takimmaisessa ravintolapöydässä oli myös miehen oma huutosakki. Jalkapalloilijoissa löytyi. Oli Eremenkoa ja Hetemajta, kavereita kaikki. – Ole tarkkana, kohta ropisee, tokaisi Edis freelancerille.
Tatli aloitti ottelun omallaa etäisyydellään nyrkkeillen antamatta Tysonille iskunpaikkaa. Ghanalainen ei tiennyt mistä tuulee ja missä mennään. Muutaman kokeilevan iskun jälkeen Edis kolautti komean klassisen vasemman koukun suoraan Tysonin leuankärkeen tämän pudotessa selälleen kehäkanveesille ottaen lukua kahdeksaan.
Vastustajan ollessa sekaisin jatkoi Edis heti iskusarjalla oikean koukun tehdessä ghanalaisen ketaroista setsuuria. Kehätuomarin tehtävä oli keskeyttää epätasainen ottelu ajassa 1.35. Tysonin horjuessa kehäköysistä apua etsien.
Voitto ja huippusuoritus avaavat Edikselle tietä tuleviin titteliotteluihin, minkä reitin sitten Pekka Mäki valitseekin; ainesta on. Tyrmäysvoitto antaa Tatlille rutosti itseluottamusta. Tyrmäysiskun puuttumista on arvosteltu kovin sanakääntein ja epäilty kaveria liian pehmeäksi Euroopan tai maailmanluokan matseihin. No, ammattinyrkkeilijä on vain niin hyvä kuin viimeinen matsinsa. Edis voi olla tyytyväinen tehtyään uransa näyttävimmän suorituksen jota yleisökin arvosti. Tysonin taidot jäivät näkemättä, mies ei ehtinyt osua kertaakaan sen puolentoista minuutin aikana jonka 10-eräiseksi suunniteltu kamppailu kesti.
Jarkko Putkonen avasi illan pirteästi lyöden Serbian Imre Simonin luvulle jo ensimmäisessä erässä. Oikea koukku puri taas, sen lyönnin Putkonen taitaa. Toisen erän alussa Jarkko jatkoi iskujen sadellessa serbin päähän. Ajassa 0.34 kehätuomari keskeytti ottelun. Putkonen täyttää jo hyvin oivan esiottelijan kriteerit. Tulevaisuus näyttää onko asiaa EU-listalle joka on ensimmäinen etappi.
Niko Jokinen otteli pitkästä aikaa viisaasti suojauksen toimiessa mainiosti iskujenvaihtojen jälkitilanteissa, eikä hitaampi Mohammed Akrong saanut lyöntejään puhtaasti perille koko 8-eräisen ottelun aikana. Käsikirjoituksen mukaan ghanalainen hyökkäsi läpi ottelun Jokisen vastaiskujen kirjatessa tuomareiden protokollaan pisteitä antavia osumia ylivoimaisen määrän. Jokisen keskeytynyt urakehitys jatkuu. 80-72, 79-73 ja 78-74 kirjattiin pisteet.
Jaakko Myllylän ja Espanjan Iban Gallardon kamppailusta kehittyi kaksijakoinen vääntö. Myllylä liikkui hyvin ja osui helposti alokasmaiseen vastustajaansa joka viljeli liiaksi lyöntejä reisijärveläisen vyötärön alapuolelle. Toisessa erässä kehätuomari Anssi Peräjoki antoi ensimmäisen varoituksen. Neljä erää mentiin Jaakon komennossa. Sitten jalat lakkasivat toimimasta ja matadori pääsi rankaisemaan Myllylää turhan usein heilareillaan. Iskutekniikka ei kuitenkaan riittänyt tasapäiseen kamppailuun voitosta kun alaslyönneistä tuli vielä toinenkin varoitus. Myllylä joutui sitomaan paljon kahdessa viimeisessä erässä ja olisi ansainnut varoituksen. Asia josta miehen kulmamies keskusteli kehätuomari Peräjoen kanssa kiivaasti matsin jälkeen. 78-72, 77-74 ja 77-74 Myllylälle kuului yksimielinen tuomio.
Kuusinkertainen amatöörien Suomenmestari Eemeli Katajisto suoritti tyylikkään debyytin ilman paitaa kymmene unssin työrukkasilla nauttien silminnähden uudesta haasteesta. Serbian Robert Halas oli eksyksissä neljän erän ajan turkulaisen ylivoimaisen jalkatyön edessä vasen-oikea-kombojen osuessa ylös alas ja ” Eppu ” määräsi tahdin. Miehen yleensä pehmeisiin lyönteihinkin antoivat ammattilaishanskat omat mausteensa serbin irvistäessä muutaman vartaloon osuneen iskun jälkeen valittaen selkäosumia. No, nehän osuivat rajamaille ja tekivät tehtävänsä. Kiitettävän arvosanan arvoinen debyytti taitavalta Katajistolta. 40-36 kaikilla tuomareillä ei jättänyt epäilystä miesten paremmuudesta.
Barona Areena ilta oli onnistunut kokonaisuus. Ja Pekka Mäen katse suunnattu jo Vaasan 26.5. pidettävään Juho Haapojan pakolliseen EU-tittelimatsiin ykköshaastajaa Vincenzo Rossettia vastaan. P 3 boxingin tähtäin on lyödä Tare Uusivirran yleisöennätys 2800 myytyä lippua 80-luvulta.
- Juho veti tammikuussa Seinäjoella 2700 pohjalaista lajin ystävää kehän ääreen. Uskon rikkovamme 3000 myydyn lipun rajan. Italialainen konkari ei ole halpatuontia iästään huolimatta. Eihän mies muuten olisi EBU:n ykköshaastaja. Odotan Juholta huippusuoritusta fanaattisen kotiyleisön edessä, tuumi Mäki Evan fanittajien voitonjuhlien vilskeessä.
Juhani Grönberg, freelancer