”Härmän Häjy” vastaan ”The Tank” lauantaina

18.1.2012

Alemman raskaansarjan Euroopan Unionin mestaruusottelu 12 erää
Juho Haapoja, Ylihärmä vs Ian Tims, Irlanti

Syyskuussa EU-mestaruustittelin voittanut Juho ”Härmän Häjy” Haapoja, 31, toteutti armottoman kovalla työllään yhden unelmansa voittamalla Euroopan Unionin mestaruuden. Toinen unelma täyttyy Seinäjoella, kun Haapoja pääsee puolustamaan titteliään omilla kotikunnillaan.

Tuleva ottelu näyttää onko Häjystä vieläkin isompiin kehiin. Ylihärmäläinen on noussut voitoillaan Roman Kracikista ja Faisal Arramista korkealle eri arvolistoilla. Haapoja on arvostettu Euroopan listalla viidenneksi ja WBC-liiton maailmanlistallakin jo sijalle 32. Vielä isommat titteliottelut siis odottavat mikäli Haapojan menestys jatkuu.

Haastaja Ian ”The Tank” Tims, 32, voitti amatöörinä kolme Irlannin mestaruutta. Ammattilaisena Tims on voittanut kaikki käymänsä yhdeksän ottelua. Viime ottelussaan hän voitti Irlannin mestaruustittelin kukistamalla Michael Sweeneyn pisteillä.

Haapoja on tunnetusti hyökkäävän brittinyrkkeilyn ystävä ja nyt hän pääsee tutustumaan siihen lähemmin kuin koskaan aiemmin. ”The Tank” -lisänimen saanut Tims ei juurikaan taka-askelia ota.

Kovakuntoinen Tims jyrää eteenpäin, haluaa otella lähietäisyydellä ja tykkää lyödä paljon kovia koukkuja vastustajansa päähän ja vartaloon. Lisäksi Timsillä on irlantilaiseen tapaan uskomattoman kova voitontahto.

  • Facebook
  • Twitter
  • Blogger Post
  • Share/Bookmark

Kumpi pysyy voittamattomana: Koivula vai Jussila?

18.1.2012

Voittamattomien kohtaaminen!
Jussi Koivula, Tampere vs Jarkko Jussila, Vaasa

Tampereen Jussi Koivula, ja Vaasan Jarkko Jussila olivat molemmat Suomen mestareita amatööreinä. Ammattilaisena miehet ovat otelleet yhteensä 14 ottelua voittaen ne kaikki. Seinäjoella toinen arvostetuista iskijöistä kokee uransa avaustappion ja vain voittaja jatkaa matkaansa kohti Euroopan huippua.

Huipputaitava Koivula, 28, on voittanut urallaan lukuisia Suomen mestaruuksia, Pohjoismaiden mestaruuksia, kansainvälisiä turnauksia, iskenyt useita maaotteluvoittoja ja otteluvoittoja arvokilpailuissa. Koivula on voittanut kaikki kymmenen ammattilaisotteluaan vakuuttavasti.

Kovana taistelijana tunnettu Jussila on voittanut amatöörinyrkkeilyssä Suomen mestaruuden ja voittanut kaikki neljä ammattinyrkkeilyotteluaan. Potkunyrkkeilyssä mies kuuluu maailman ehdottomaan eliittiin, onhan hän voittanut lukuisten Suomen mestaruuksien lisäksi muun muassa MM- ja EM-mitaleita ja ammattilaisten Euroopan mestaruuden.

  • Facebook
  • Twitter
  • Blogger Post
  • Share/Bookmark

Seinäjoki Boxing Nightin aikataulu

17.1.2012

Ovet avataan klo 17.30 ja ensimmäinen ottelua alkaa klo 18.30. Eva Wahlströmin ottelu alkaa noin klo 20.05. Jussi Koivulan ja Jarkko Jussilan välinen taisto alkaa noin klo 21.10 ja alemman raskaansarjan Euroopan Unionin mestaruusottelu noin klo 21.50. Ottelut ovat ohi viimeistään klo 23.00.

OTTELUJÄRJESTYS:

Ylempi välisarja 4 erää
Mika Haapasalmi vs Stanislavs Leonovs

Ylempi kevytsarja 6 erää
Jarkko Putkonen vs Karoly Lakatos

Ylempi kevytsarja 6 erää
Jaakko Myllylä vs Jevgenijs Fjodorovs

Ylempi höyhensarja 8 erää
Eva Wahlström vs Zsofia Bedö

Raskassarja 6 erää
Jarno Rosberg vs Pavel Dolgovs

Välisarja 8 erää
Jussi Koivula – Jarkko Jussila

Alemman raskaansarjan Euroopan Unionin mestaruusottelu 12 erää
Juho Haapoja vs Ian Tims

  • Facebook
  • Twitter
  • Blogger Post
  • Share/Bookmark

Punnitustilaisuus perjantaina, tervetuloa!

17.1.2012

Seinäjoki Boxing Night -tapahtuman punnitustilaisuus pidetään perjantaina 20. tammikuuta klo 17.00 alkaen Ravintola Asian Diamondissa (Koulukatu 5) Seinäjoella.

Tilaisuudessa alemman raskaansarjan Euroopan Unionin mestari Juho ”Härmän Häjy” Haapoja tapaa haastajansa Ian ”The Tank” Timsin ensi kertaa.

Paikalla punnituksessa ovat kaikki tapahtuman ottelijat:

Juho Haapoja vs Ian Tims
Jussi Koivula – Jarkko Jussila
Eva Wahlström vs Zsofia Bedö
Jarno Rosberg vs Pavel Dolgovs
Jaakko Myllylä vs Jevgenijs Fjodorovs
Jarkko Putkonen vs Karoly Lakatos
Mika Haapasalmi vs Stanislavs Leonovs

Tervetuloa seuraamaan punnitustilaisuutta!

Liput tapahtumaan: www.lippu.fi

  • Facebook
  • Twitter
  • Blogger Post
  • Share/Bookmark

Haapoja innoissaan: ”Katsotaan kuka tuhoaa ja kenet”

13.1.2012

Ammattinyrkkeilyn alemman raskaansarjan Euroopan Unionin mestari Juho ”Härmän Häjy” Haapoja, 31, ei hätkähdä haastajansa Ian ”The Tank” Timsin, 32, kovista puheista, päinvastoin. Haapoja odottaa entistä innokkaampana Seinäjoella 21. tammikuuta iskettävää titteliottelua.

Voittamaton Irlannin mestari Ian Tims lähetti aiemmin tällä viikolla Haapojalle teräväsanaiset terveisensä. Tims pitää Haapojaa pahimpana vihollisenaan ja sanoi tuhoavansa hänet. Tims uskoo Haapojalla olevan paljon heikkouksia.

- On hyvä että Tims on tulossa taistelemaan. Tykkään lyödä paljon ja otella ”pahoja poikia” vastaan. Tervetuloa Pohjanmaalle Ian Tims, Haapoja lataa innostuneen oloisena.

- Minun voittaminen, saati sitten tuhoaminen, ei ole niin vaan tehty juttu. 21. tammikuuta nähdään kuka tuhoaa ja kenet.

Syyskuussa EU-tittelin voittanut Haapoja on tehnyt tittelipuolustuksensa tärkeimmät harjoituksensa Lontoossa valmentajansa CJ Husseinin johdolla. Haapoja vakuuttaa olevansa valmis pitämään kiinni arvokkaasta tittelistään.

- Olen treenannut kovaa, sparrannut Euroopan huippujen kanssa ja aion voittaa. Piste.

Haapojan lisäksi Seinäjoella kehässä nähdään Eva Wahlström, Jaakko Myllylä, Jarno Rosberg, Jarkko Putkonen, Mika Haapasalmi ja kahdeksaneräisessä huipputaistossa kohtaavat Jussi Koivula ja Jarkko Jussila.

Liput tapahtumaan ovat myynnissä Lippupisteissä kautta maan.

  • Facebook
  • Twitter
  • Blogger Post
  • Share/Bookmark