Wahlströmille ja Jokiselle vastustajat Venäjältä!

Eva Wahlström

Eva Wahlström

Suomen kautta aikojen menestyneimmän naisnyrkkeilijän Eva Wahlströmin vastustaja tulevana lauantaina Töölön Kisahallissa iskettävässä Boxing Night – Helsinki Rumble – ammattinyrkkeilyillassa on Venäjän Nadezhda Manakova. Kuusieräiseksi kaavailtu ylemmän höyhensarjan ottelu on Wahlströmin ammattilaisuran kolmas ja Manakovan ensimmäinen.

Kahdella voitolla ammattilaisuransa aloittanut Eva Wahlström, 29, saavutti amatöörinä muun muassa kolme mitalia Euroopan mestaruuskilpailuissa, kymmenen peräkkäistä Suomen mestaruutta ja neljä Pohjoismaiden mestaruutta.

Nadezhda Manakova on 23-vuotias nyrkkeilijä, joka otteli amatöörinä kunnioitettavat 60 ottelua. Manakovaa valmentaa arvostettu Sergey Sobinov, jonka valmennettaviin kuuluu myös Kisahallin kehässä nähtävä Euroopan listan kolmonen Denis ”Tsingis Khan” Shafikov.

- Tiedämme Evan vastustajasta oikeastaan vain iän, amatöörikokemuksen ja sen että hän saa todella laadukasta valmennusta. Tuntematon vastus on aina riski, mutta kyllä venäläinen saa olla todella hyvä, jos hän pystyy Evan yllättämään, P3 Boxingin Pekka Mäki kertoo.

Jokisellekin venäläisvastus

Kymmenellä peräkkäisellä voitolla ammattilaisuransa aloittanut helsinkiläislupaus Niko Jokinen, 22, saa Kisahallissa vastaansa Ivan Maslovin, 26. Urallaan kuusi voittoa iskeneen Maslovin kaikki 11 ottelua ovat kestäneet täydet ajat, joten Jokisellakin lienee edessään pitkä ja hikinen iltapuhde.

- Maslov on otellut kerran Suomessa voitokkaasti ja hän tarjosi kelpo vastuksen amatöörien maailmanmestarille Erislandy Laralle. Maslov on hankalatyylinen ja Niko saakin nyrkkeillä maltilla, Jokisen valmentajana toimiva Mäki arvioi.

- Sanoisin kuitenkin, että meidän ottelijoista lauantaina kaikkein suurimpien haasteiden edessä ovat Amin Asikainen ja Edis Tatli. Amin kohtaa ylemmässä keskisarjassa ensi kertaa vaarallisen kaverin ja Ediksellä on vastassaan hänen uransa selvästi kovin vastustaja.

Entinen keskisarjan Euroopan mestari Asikainen kohtaa lauantaina Meksikon kovanyrkkisen Jaudiel Zepedan ja Tatlin vastustaja on entinen EU-tittelihaastaja Rudy Encarnacion Espanjasta. Voittamattoman Denis Shafikovin testaa Ruotsin Peter Semo ja Jussi Koivula vaihtaa iskuja viimeksi vuonna 2002 hävinneen Vatche Wartanianin kanssa.

Tilaa liput tapahtumaan: www.lippupalvelu.fi

  • Facebook
  • Twitter
  • Blogger Post
  • Share/Bookmark